Pikkukenkien liverrystä kevään korvilla!

Kevät on jo täällä. Tuli Wappu ja sitten tuli lunta ja räntää. Plääh. Onneksi kesäkin keikkuen tulevi, se on varmaa. Tarvitsee olla nyt vain kärsivällinen. Ei minun vahva laji!
Kevät tuo aina tullessaan pikkukengät. Kuinka ihanaa on talven jälkeen kuunnella pikkulintujen liverrystä ja pikkukenkien kopinaa asfaltilla. Nyt on sopiva hetki käydä lävitse miten yhdistää kenkä sopiviin housuihin. Viime syksynä ennakoin pikkujoulusesonkia ja yhdistelin hameita ja sopivia kenkiä blogissani blogissani!. Tämä on nyt siis jatkoa syksylle, mutta nyt vedetään housut jalkaan!

Pillifarkut tai skinnyt, joiksi niitä nykyään yleisemmin kutsutaan. Mittasuhteille erittäin haastavat housut ja silti suositut. Tiukoilla housuilla saadaan korostetusti jalkojen muodot esille ja korostettua ylävartaloa. Kun on erittäin piukat housut jalassa, on hyvä muistaa kokonaisuuden mittasuhteet. Erityisen tärkeää se silloin, kun vartalossa on naisellista pyöreyttä alavartalossa. Kireät housut vaativat parikseen runsautta yläosassa tai ryhtiä jaloissa tai toisinpäin eli ryhtiä yläosassa ja esim. värien runsautta kengissä. Kumman tien tahansa valitse, tarkista vielä peilistä että kokonaisuudessa on massan tasapaino. Illanrientoihin piukat farkut ja korkkarit ovat loistava yhdistelmä!

Klassikkojen klassikko, kuuluisat kulmahousut! Ei ole vartalotyyppiä, jolle suorat housut eivät sopisi. Pienellä etsinällä jokaiselle löytyy suosiollinen malli. Haastavissa tapauksissa kannattaa muistaa erityisesti kotimaiset valmistajat. Sopivat löytyvät kun vyötärö on istuva ja lahje laskeuttuu kauniisti kirraamatta reisien ympärille. Suorat housut ovat peruspuvuston tukipilari ja niihin kannattaa panostaa, värillisiin erityisesti. Suoriin housuihin kenkien yhdistäminen on helppoa kuin heinänteko, kun muistaa olla tarkkana lahkeen pituuden kanssa. Viisas pukeutuja hankkii housut erikseen matalille kengille ja korkkareille. Muista, että liian pitkät lahkeet ja korkkarit voivat olla vaarallinen yhdistelmä.

Suorat housut ovat loistava valinta kun haetaan ajatonta ilmettä. Sopii hyvin monelle vartalotyypille, kunhan huolehtii, että lahje laskeutuu kauniisti myös reiden kohdalla. Suorien housujen kanssa käy lähes kengät kuin kengät. Korollisten kenkien kanssa on vain huolehdittava riittävästä puntin pituudesta, jotta kokonaisuus pysyy linjakkaana. Kengät ovat asuste, ei toisinpäin.

Leveälahkeiset housut eli toiselta nimeltä palazzo housut. Loistava valinta pitkäjalkaiselle ja erityisesti juhliin tai teatteriin yhdistettynä kauniilla yläosalla. Istuva vyötärö ja lantion seutu tekevät ilmeestä linjakkaan ja hulmuavat lahket tuovat ilmeeseen kepeää naisellisuutta. Yhdistä housut korkeakorkoisiin kengiin ja saat kokonaisuuteen näyttävyyttä. Vanhanajan tennis-glamouria saat kun yhdistät valkoiset palazzo-housut valkoisiin tennareihin. Hauska valinta vaikka rentoihin puutarhajuhliin. Muista tarkistaa housujen pituus.

Boyfriend eli lököfarkut ovat teinien tämän kesän ykkösvalinta. Mitä kuluneemmat sen parempi. Vältä tätä mallia, jos sinulla on paljon pyöreyttä ja pehmeyttä vyötäröllä. Lököfarkkujen juttu on juuri vastakohtien korostaminen ja se tulee parhiten esille kun yhdistetään lötköt housut timmiin vartaloon ja naisellisiin korkkareihin. Kuten boyfriend-farkut, matalat kengät ovat tämän hetken hitti. Jos haluat ilmeesi olevan moderni, yhdistä farkut kepeisiin sandaaleihin. Muista taas vastakohdat, runsaat ja löysät housut yhdistetään hyvin kevyeisiin ja pelkistettyihin sandaaleihin. 
Bootcut farkut/housut ovat lähes joka toisen keski-ikäisen naisen pelastus ja onneksemme ne ovat taas tekemässä paluuta markkinoille. Bootcut housujen hienous piilee tasapainottamisessa. Kun keskivartalolla on hiukan pyöreyttä ja massaa, tasapainoittaa maltillisesti levenevät lahkeensuut yleisilmettä. Hokkus pokkus ja reidet näyttävät hiukan kapeammille, jalat pidemmille ja mittasuhteiden ansiosta kokonaisuus näyttää linjakkaalle. Yhdistä bootcut-housut hieman tai reippaasti korkeaan korolliseen kenkään, jotta mielikuva alaosan pituudesta jatkuu ja saa sinut näyttämään pitkälle ja tasapainoiselle.

Ei muuta kuin pikkukengät jalkaan ja nauttimaan kevään auringon paisteesta. Muista, että värikkään kengät piristävät kummasti päivää!!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s