Pari valittua sanaa pönöttämisestä.

Pönöttäminen käy työstä, kysy keneltä vaan. Jos ei itse harrasta työkseen pönöttämistä, tietää aivan varmasti monta, jotka sitä tekevät 24/7. Pönöttäjät taas itse ovat usein täysin tietämättömiä, että he tekevät sitä työn ohessa, vahingossa ja ihan ilman lisäkorvausta.

Mitä pönöttäminen sitten tarkoittaa? Urbaani sanakirja määrittää sanan näin, käyttäytyä tai esiintyä tärkeilevästi tai tiukkapipoisesti, sekä hakeutua huomion kohteeksi. Allekirjoitan oitis tuon tärkeilevän ja tiukkapipoisen käytöksen, mutta en kaikkien kohdalla tuota huomiohakuisuutta. Usein pahimmat pönöttäjät istuvat hiljaa seminaareissa ja odottavat, että pääsevät kulman taakse muiden pönöttäjien kanssa paheksumaan hipstereiden ja hörhöjen ennakkoluulotonta heittäytymistä.

Itse kun olen jo tovin työelämässä häärinyt ja kaikenlaisia kausia nähnyt, suhtaudun pönöttämiseen ammattimaisen lempeästi. Pahimmillaanhan se oli 80-luvulla kun niin töissä kuin yökerhoissakin mentiin tiukasti jakkupuku päällä ja tukka tuuheeks tupeerattuna ja täysin peloitta valloitettiin markkinoita riskeistä ja osaamisesta piittaamatta. Lopulta uskon, että pönötys on kuin lukihäiriö, itse ei vaan millään nähdä mitään vikaa omassa viestissä. Sitä on kuulkaa kertakaikkiaan mahdotonta ymmärtää, että joku voi lukea viestin niin eri tatvalla.

Itse koen pönöttämisen osittain itsetehostamisena, kyllä, mutta sitä pidetään myös uskottavuutena liike-elämässä. Suomalainen työelämän tapa- ja pukeutumiskulttuuri on ollut isossa muutoksessa jo pitkään ja diginatiivit huppareineen on jo tyhjäksi naurettu klisee. Huppari ei vielä tee kenestäkään rentoa ja mutkatonta it-virtuoosia. Tiukkapipoisia, turhan tärkeitä it-pönöttäjiä löytyy myös hupparikansasta. Ei kannata siis hupparihörhöön täysin luottaa. Puku ja salkku -miehet/naiset kantavat taas harteillaan tiukan pönöttäjän leimaa, vaikka olisi maailman rennoin ja joviaalein seuramies.

Mistä tunnistaa aidon pönöttäjän? Vaatteista? Ei, vaan asenteesta. Se on se pieni, lähes huomaamaton ylenkatsominen, mitätöinti, alentava tai halveksiva asenne toista kohtaan. Se voi johtua yhteiskunnallisesta asemasta, vauraudesta, tittelistä, menestyksestä tai koulutustasosta. Pitää tehdä selväksi muille, että uskon olevani menestyneempi, kokeneempi ja koulutetumpi kuin muut. Onko se itsevarmuutta vain yritys peittää oma salaisuus, epävarmuus? Senhän päätät sinä. Onko viesti uskottava vai paljastuuko pönöttäjän ristiriitainen viesti sinulle?

Kenen ongelma pönöttäminen oikeastaan on? Mielestäni, se on sen ongelma, jonka uskottavuus kärsii siitä työelämässä, Kun asenne on ristiriidassa osaamisen ja oman sanoman kanssa, uskottavuus kärsii, vaikka kuinka pönöttäisi. Kokenut kehäraakki on usein meriittinsä jo luonut ja luottaa siihen. Nuori ja nälkäinen uraohjus, tarvitsee vielä mielikuvan tukea uskottavuuteensa ja takertuu herkemmin pönöttäjän asenteeseen. Toisilla se toimii ja toisilla ei.

Varoitus vielä, rento pikkutakki, t-paita ja farkut eivät oikeasti hämää ketään, voit silti olla asenteeltasi pönöttäjä ja ihqu ehta kasari!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s